Google translate is a website service that provides you with a translation of the website, to the language you choose from the list. Since it is computer generated, the translation may not always be completely correct. Please note that we are not responsible for any inaccuracies.
Voiko perhe-elämän ja vapaa-ajan yhdistää palkitsevaan uraan? Kyllä, sanoo Sandra Listherby, joka päätti kouluttautua uudelleen ja muuttaa takaisin Ahvenanmaalle miehensä ja neljän lapsensa kanssa. Nykyään hän työskentelee etänä konsulttina julkisten hankintojen parissa ruotsalaiselle Colligio-yritykselle.
Ålands Handelin haastattelussa Sandra Listherby kertoo enemmän etätyön, suuren lapsiperheen ja aktiivisen vapaa-ajan yhdistämisestä Ahvenanmaalla.
– Olemme aivan tavallinen perhe epätavallisessa työtilanteessa, hän sanoo.
Etätyöskentelyssä on toki omat haasteensa, mutta Sandra kokee silti etujen ylittävän haitat. Aikaero Ruotsiin antaa esimerkiksi etumatkan aamuisin, mutta voi tuottaa hankaluuksia iltaisin. Parhainta on kuitenkin vapaus ja kaikki ylimääräinen aika, jonka elämä etätöiden ja kotitoimiston kanssa mahdollistaa. Aikaa, jonka Sandra mielellään käyttää perhe-elämään, harrastuksiin ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen.
– Ahvenanmaa oli aina ollut suunnitelmissamme, mutta tuli todeksi vasta kun meillä oli kolme lasta ja tajusimme, että Tukholma ei ollut paikka, jossa halusimme heidän kasvavan.
Lue lisää Ålands Handelissa:Koti on kultaakin kalliimpi – Sandra tekee miljoonakauppoja etänä Ahvenanmaalta
Haluatko asua Ahvenanmaalla ja työskennellä etänä? Lue lisää täältä!
Tervetuloa-opas – kaikki mitä on hyvä tietää ennen muuttoa Ahvenanmaalle.
Tietoa sinulle, joka etsit uutta työpaikkaa.
Löydä uusi kotisi – vinkkejä ja neuvoja sinulle, joka etsit asuntoa Ahvenanmaalta.
Det finns många anledningar att välja Åland. Ibland är det jobbet, andra gånger familjen, kärleken eller möjligheten till en enklare vardag. Läs mer om hur livet på Åland kan se ut i våra intervjuer med nya ålänningar.